tiistai 21. marraskuuta 2017

Onnea Lucas 1 vuotta







Tänään Lucas täyttää vuoden <3

Kulunut vuosi on ollut melkoinen tutkimusmatka tuon pienen ihmisen kanssa. Se ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Suoraan sanottuna välillä on ollut todella rankkaa. Uskon pitkälti tuon tunteen johtuvan niistä yövalvomista. Tuntui välillä, että koko maailma romahtaa,  kun ei ollut nukkunut moneen yöhön kunnolla. Mutta siitä selvittiin ja tässä ollaan, suht tervejärkisinä kakki.








Mun muistikuvat pikkuvauva- ajalta on tosi hämärän peitossa mutta sen muistan, kuinka ihanaa oli tulla kotiin synnäriltä vauvan kanssa. Toki paljon oli uuden opettelemista mutta kaikki tuntui sujuvan todella hyvin. Muistan miten ihanaa oli, kun mies oli heti täysillä vauvan hoidossa mukana. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä tämä  myös huomattiin ja mies sai paljon kehuja neuvolatädeiltä. Muistan myös, miten hienosti Dimmu oli heti vauvan kanssa. Muistan, miten sitä pientä kääröä vaan ihmeteltiin, nuuskittiin ja katseltiin pitkään. Oli aivan uskomaton olo. 









Nyt tuo pieni käärö on kasvanut isoksi, taaperoksi, joka menee ympäri asuntoa kovaa vauhtia ja tutkii samalla joka ikisen kolon, ruuvin tai naulan reiän ja löytää pienimmänkin hiekanjyvän lattialta ja laittaa heti suuhunsa. Dimmun kanssa leikkii joka päivä ja välillä jopa härnää sitä maissinaksulla tai omalla ruuallaan. Matkii Dimmun murinaa ja välillä kantaa leluja suussaan. On pääosin nauravainen ja hyväntuulinen lapsi. Imuria pelkää ja yleiskonetta, muuten on hyvin rohkea. Omaa todella hyvän ruokahalun. Ulkovaatteiden pukemista ei voi sietää, vaan saa kauhean raivarin melkein joka kerta, kun puetaan. Onneksi rauhoittuu heti, kun on puettu ja lähdetty ulos ovesta. Ruokakaupassa viihtyy, kun saa pitää kiinni siitä kärryissä olevasta ketjusta millä yhdistetään kärryt toisiinsa. Liikkuu kontaten, karhukävellen tai kävellen tuesta kiinni pitäen. Harjoittelee ylösnousemista ilman tukea. Tykkää musiikista ja välillä innostuu sheikkaamaan musiikin tahdissa. Fröbelin Palikat sutsi satsi - kappale  on lemppari. Tällainen on meidän rakas Lucas.











- Laura


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti