Sairauslomalla

Niinhän siinä sitten kävi, että sairauslomalle jouduin jäämään äitiyslomaan asti. Oudolta tuntuu ajatus, etten palaa töihin pitkään aikaan. Vähän ehkä haikeakin fiilis mutta en voi tähän asiaan nyt mitenkään itse vaikuttaa. Pakko on ottaa rennommin nyt. Ehtii niitä töitä sitten taas tekemään. 

Keskiviikkona mulla oli neuvolalääkärin käynti ja ei menny se käynti ihan niin kuin olin ajatellut. Mulla on ollut jonkin verran niitä kivuttomia supistuksia (harjoitussupistuksia) ja ilmeisesti ne nyt saanut aikaiseksi kohdunkaulan lyhenemisen ja pehmenemisen. Olin aivan puulla päähän lyöty, koska en olisi osannut odottaa niiden aiheuttavan mitään. Usein vasta ne kivuliaat supistukset aiheuttavat tällaista tai niin olin lukenut ja kuullut. Mutta eihän se nyt sitten niin olekaan. Koskaan ei tiedä, mitä mikäkin tuntemus saa aikaiseksi. On tää melkoisen ihmeellistä ja kummallista.

Ton tiedon jälkeen ensimmäinen ajatus mulla oli vuodelepoon joutuminen. ONNEKSI mun ajatus oli väärä. Lääkäri kylläkin kehoitti ottamaan nyt iisisti siihen asti kunnes pääsen tarkempiin tutkimuksiin äitiyspolille. Hän teki lähetteen, kiireellisyys 1-7vrk. Vielä ei ole kuulunut mitään eli ensi viikolla ne sieltä mut varmasti näytille pyytävät.    

Nyt olen ottanut niin rauhallisesti kuin vaan voin ja siltikin on tullut supistuksia silloin tällöin ja välillä vähän enemmänkin. Myös muita kipuja on alkanut ilmaantumaan (on tää raskaus vaan niin ihanaa aikaa). Onneksi ne ovat olleet vielä sellaisia, että ovat tulleet yhtä nopeasti kuin lähteneetkin. 

Hieman tylsää on ollut mutta onneksi on tuo yksi karvanaama pitämässä mulle seuraa, kun toinen karvanaama on töissä. Toivottavasti tämä olisi vain joku lääkärin mittavirhe (voihan sellaisia sattua :D) ja äitiyspolilla käynnin jälkeen saisin taas touhuta entiseen tapaan. Se olisi mahtava uutinen.  Mutta siihen asti mennään nyt näin. Huomenna onneksi on mukavaa tekemistä, kun pari kaveripariskuntaa tulee meille iltaa istumaan. 

Mukavaa viikonloppua!

- Laura

Sunday mood

Enpä ole jaksanut kirjoitella mitään. Viime päivät on mennyt hieman sumussa. Palasin nimittäin lomalta töihin keskiviikkona ja valitettavasti olen ollut aivan rikkipoikkinaattikipeä työpäivien jälkeen. En ole pystynyt kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen oikeastaan muuta tekemään kuin makaamaan, kipujen vuoksi. Oon mä pakottanut itseni Dimmun kanssa lenkeille mutta vain lyhyitä lenkkejä ollaan kyetty tekemään.

Vaikka tässä ei tuntunut olevan mitään järkeä, silti ajattelin tekeväni töitä äitiyslomaan asti.  Ainakin kauhea halu olis tehdä. Mulla olisi jäljellä vielä KAKSI viikkoa töitä, vain kaksi viikkoa!!!! Eli pitkästä työrupeamasta ei olisi enää kyse. Kuitenkin viime yönä tuli valvottua supistuksien takia ja tänään aamuvuorossa en juuri mitään pystynyt tekemään, kun heti alkoi supistelemaan. Että mua otti/ottaa päähän.  Vain viisi päivää ehdin olemaan töissä, kunnes taas kävi tälleen. 

Mulla on huomenna vapaapäivä ja aiemmin sovittu neuvola-aika heti aamulla. Katsotaan onko terkkari sitä mieltä, että nyt pitää ottaa taas iisimmin. Varmasti loppuraskauteen tai ylipäätään raskauteen liittyy jos jonkinmoisia kipuja ja ne vaan pitää kestää mutta noita supistuksia ei varmaankaan saisi ihan tolleen levossa tulla toistuvasti. Enkä tietystikään halua riskeerata mitään, vain sen takia, että mä nyt haluan käydä töissä loppuun asti piste. Huomenna sen sitten kuulee, mitä alan ammattilainen on mieltä. 

Koska mua harmittaa niin suunnattomasti, niin ajattelin edes laittaa tekstin kylkeen kivoja ja lämpimiä muistoja tuovia kuvia. Tuossa kukkamekossa juhlittiin ystäväpariskunnan häitä elokuun lopulla <3 mekon olen ostanut aikoinaan Tallinnasta ja mahtui sentään vielä tuolloin mun päälle. Kangas on tosi venyvää eli ei kiristänyt eikä puristanut mistään. Itselle oli jokseenkin outoa vetää tommonen vartaloa nuoleva mekko päälle tämmösen mahan kanssa mutta tulipahan kumminkin vedettyä. Ja näin jälkeenpäin katsottuna mekko näyttää ihan kivalta, ainakin piristävältä. 

- Laura  

Camelia Roma Bucket Bag

Tiedetään. Mun ei pitänyt. Ei ainakaan tämän vuoden puolella. Ja hienosti omasta mielestä olin tähän asti selvinnyt (kerran olin niin lähellä yhdessä liikkeessä laukun ostamista - ja se laukku oli vieläpä VAALEANPUNAINEN, täydellisyys, hitto - tulin järkiini, en ostanut... ja se harmittaa, vieläkin, edelleen... miks ees piti muistella..) . Mutta sitten tämä tuli eteen somessa ja se oli menoa. En vaan mitenkään voinut jättää tilaamatta. Ajattelin jospa tämä menis vaikka hoitolaukusta ;D en semmosta "perinteistä" hoitolaukkua tule kuitenkaan ostamaan... 

Katsoin äsken Camelia Roman sivuilta, että tämä kyseinen laukku on tällä hetkellä -Sold out- joku muukin siis innostunut kyseisestä mallista. Saattoi siis olla ihan nappiin menevä ostos, saas nähdä.. no enivei..

Camelia Roma Bucket Bag. Ei laisinkaan mun perus laukkumakuuni kuuluva kassi ulkonäöltään. Mutta silti jokin tuossa laukussa kiehtoi mua, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Ja niinpä ennen kuin huomasinkaan, laukku oli matkalla luokseni. Hups.

Laukku tuli todella nopeasti, muistaakseni viikossa. Italiasta. Toimituspäivänä olimme Levillä, joten noudin sen myöhemmin postista. 

Bucket bag on juuri sopivan kokoinen jokapäiväiseen käyttöön. Sinne mahtuu kaik tarpeellinen. Sitä voi kantaa olalla mutta myös pidemmän hihnan kanssa crossbody tyylisesti. 

Pitkään pohdin punaisen ja mustan laukun välillä. Punainen houkutteli mua ihan mielettömästi, koska punainen veska oli Camelia Roman sivuilla sen verran mageen näköinen. Kuitenkin musta on niin paljon käytännöllisempi väri, joten siksi valitsin lopulta sen. Tykkäsin kovin tuosta laukun punaisesta sisuksesta, se tulee hyvin esiin mustan nahan kanssa. Oikeen piste iin päälle!

Laukkua oli valittavissa mattapintaisen mustan sävyssä kuin myös kiiltäväpintaisena. Mua miellytti enemmän tuo matta. Halusin laukun hopealla tekstillä(olen ehkä jotenkin sekaisin, yleensä haluan kaikki yksityiskohdat kultaisena). Tuo hopea valinta ehkäpä siksi, koska mulla on jo muutama musta laukku kultaisilla yksityiskohdilla. Vaihtelu virkistää.

Ehkäpä nyt pitäydyn lupauksessani enkä tosiaan tilaa yhtäkään uutta kassia ennen ensi vuotta. Ens vuonna mulla olis halu toteuttaa yksi laukkuhaaveistani mutta katsotaan. Mahdollisesti sitä ennen myyn joitain laukkuja pois. Niitä alkaa kert olla jo muutama tuolla hyllyssä. 

- Laura 

Two hours with Carola

Hengissä selvitty Leviltä takaisin Poriin. Nyt pitäisi olla akut ladattuina, oli sen verran rentouttava reussu.  Palaan joskus toisten meen Levin matkaan, koska nyt mielessä on vielä tuoreemmin aivan ihana teatterielämys.

Mun täytyy nyt hieman häpeeksenikin myöntää, etten ole koskaan käynyt Porin teatterissa. Ei vaan ole tullut mentyä. Onnekseni tähän tuli eilen muutos (oli silti hyvin lähellä, että tämä kerta olisi jäänyt välistä meidän öljykattilan takia. Se tykkää tuottaa meille päänvaivaa mutta ei siitä sen enempää).

Mieheni isä esiintyy näytelmässä Carola - sydämeen jäi soimaan, joten meillä oli kelpo syy mennä katsomaan kyseinen näytelmä. Carola on/oli mulle hyvin vieras artisti mutta muutaman kappaleen näytöksestä tunnistin ja jopa osan sanoista muistin. 

Näytelmässä käytiin läpi Carolan elämää ja esitettiin hänen kappaleitaan. Mielestäni näytelmä oli kiinnostava, ei laisinkaan tylsä. Musiikki oli mukaansa tempaavaa ja esitykset hauskoja. Tottakai vakavuuttakin löytyi, koska Carolan elämän loppumetrit olivat kaikkea muuta kuin hohdokkaita, surullista.

Näytelmä esitettiin pienellä näyttämöllä, koska päänäyttämö on remontissa. Eli vielä itseltä jäi kokematta päänäyttämö. Eiköhän tämä tule korjaantumaan josain vaiheessa. Tykkäsin silti pienestä näyttämöstä. Siinä pääsi niin liki esiintyjiä ja muutenkin näyttämö oli penkkejä myöden siisti.

Voisin suositella näytöstä ihan jokaiselle Carolan elämästä/kappaleista tietäville ja tietämättömille. Monet näytökset ovat jo loppuunmyytyjä. Muistaakseni seuraava näytös, johon on tilaa, on joulukuun alkupuolella. Voipi olla, että käymme vielä ensi vuoden puolella katsastamassa uudestaan näytöksen.

Ainut mikä pilasi jonkin verran mun keskittymistä näytökseen 100%:sti oli ylävatsalla oleva kipu. Oikeastaan tarkemmin vasemmalla puolella ylävatsaa. Tämä kohta kipeytyy, jos istun pitkään paikoillaan. Kipu hellittää ylösnoustessa. Pärjäsin hyvin väliaikaan asti mutta sen jälkeen loppunäytös oli melkoista tuskaa. Jouduin jatkuvasti vaihtelemaan asentoa (seisomaan en sentään viitsinyt nousta) vaikkei asennon vaihtamisesta apua ollutkaan. Tää kipu on tullu mulle sitä hyömyä, kun vatsa on alkanut kasvamaan.

Ainiin, ihmetystä herätti teatterin kahvion hinnat. Hitsit, miten suolaisia. Ostettiin väliajalla leivokset (tyrnileivos + bebeleivos) ja limppari. Ette ikinä usko mutta yritän selittää, nämä kaikki maksoivat yhteensä 17 euroa. Siis oikeesti!?! Leivokset 7 e/kpl ja limu 3e. Voi veljet. Vesi ei sentään maksanut mitään, ihme. Täytyy myöntää et oli kyllä tosi hyviä leivoksia ;D 

Mun illan asu valikoitui ihmeen helpolla. En käsitä, miten moiseen suoriuduinkaan. Oli kuitenkin jo aikakin päästä tuo mekko ihmisten ilmoille, olenhan sen ostanut vuosi sitten Tallinnasta eikä se kertaakaan ole mun päällä ollut. Hups. Se oli unohtunut vaatekaappiin. Hintalappukin siinä vielä roikkui. Mutta eipähän roiku enää. Mekossa on takana kultainen vetoketju, joten siksi tuli valittua kaik kultaiset helyt asusteiksi.

- Laura

   

  

And a little bit of lipstick

Käytän tosi harvoin huulipunaa mut nyt ostin pari testaukseen; kuvissa olevan sävyn sekä vaaleanpunaisen sävyn. Tosta Mulberryn sävyisestä huulipunasta tuli heti mieleen pukea päälle tuo burgundyn värinen neuletakki. En ole ihan varma viihdynkö näin tummansävyisessä huulipunassa. Ehkä vaatii totuttelua. Samoin kuvissa oleva asu on niin pirun tumma omaan silmään. Onneksi sentään nuo kengät tuovat asuun vähän hempeämpää värisävyä. Ehkä juuri siksi valitsin ne enkä mustia kenkiä.  Dimmu pyöri asukuvia ottaessani koko ajan jaloissa, joten sekin pääsi kuvattavaksi. Tosin se ei kuvattavana olemisesta pidä, vaan enemmän mun kengät ja laukku sitä kiinnosti. 

Tämän postauksen tullessa julki olemme toivottavasti jo päässeet perille Leville. Jos vaan matka on sujunut suunnitelmien mukaan ;D  sovimme yhdessä, että loman aikana emme käytä kännyköitä/tabletteja. Nykyään tulee oltua aivan liian usein kännykkä tai tabletti kädessä, joten musta on ihan kohtuullista lomalla pitää niistä vekottimista hieman taukoa. Tekee varmasti hyvää. Eihän sitä aina tarvitse olla tavoitettavissa. Varsinkaan lomalla. 

- Laura  

These boots are made for walking

Viikonloppuna tuli shoppailtua ja ehkä parhain löytö oli nämä kengät. Äiti tokas heti mulle liikkeessä "sullahan on Laura kenkiä vaikka kuinka" mutta siihen vastasin "ettei ole tämän värisiä" eli hyvä syy oli ostaa nämä kaunokaiset. Ja olisi ollut synti jättää nämä kauppaan, koska olivat -70% alennuksessa. Eli melkein ilmaiset. Äidin ansiosta löysin nämä, koska hän halusi käydä kauppakeskus Puuvillan Luhdan liikkeessä. Mä en muistaakseni ennen ollutkaan siellä käynyt mutta onneksi nyt tuli käytyä. Löysin näiden lisäksi myös kivan pirteän (pinkin) syystakin. Saas nähdä kuinka pitkään se mahtuu mun päälle ;D

Tiettekö mitä!?! Me lähdetään yöllä ajamaan Leville. Aivan super mahtavaa päästä lomailemaan. Me ei olla päästy koko raskausaikana oikeastaan mihinkään mun voinnin takia. Nyt on siis korkea aika uhmata vointia ja lähteä. Hieman mua jänskättää se 12h ajomatka mut täytyy vaan sit pysähtyä jalottelemaan useasti ja pystyyhän auton takapenkeillä makaamaan, jos oikein pahalta tuntuu! 

Tätä Levin reissua on mietitty jo hyvin pitkään ja välillä mä olen ollut valmis lyömään hanskat tiskiin ja toteamaan etten pysty lähtemään. Mut viime viikkoinen lääkärikäynti antoi mulle toivoa lähtemisestä. Lääkäri nimittäin kehoitti liikkumaan, vaikkei hyvälle tuntuisikaan. Hän painotti liikunnan tärkeyttä,  sohvalle ei saisi jäädä makoilemaan, vaikka sairauslomalla olenkin. Joten tämä mamma sitten lyllertää Levin maisemissa rauhallisesti, kunhan vaan ensin selviän tuosta pitkästä automatkasta. 

Mies on vielä aamuvuorossa mutta pääsee noin tunnin päästä töistä. Olen niin iloinen, että hänkin saa hetken huilahtaa aivan muissa maisemissa. Hän on tehnyt aivan mielettömiä työputkia, joten on jo korkea aikakin levätä. Ja mikä sen parempi paikka lepuuttaa mieltään kuin Lappi <3 siinä vasta on sitä jotakin! Jospa me molemmat päästäisiin sitten uusin voimin töihin meen loman jälkeen, siis minäkin! Mä totta tosiaan haluisin pystyä vielä menemään töihin ennen äitiysloman alkua. Tykkään mun työstä ja työkavereista. 

Dimmu ei lähde meidän kanssa Leville, vaan se menee hoitoon miehen vanhemmille. Sillä on siellä seuraa ja hyvä olla. Rapsuttajia ja leikittäjiä löytyy. Jospa vanhempi koirarouva saisi tälle riiviölle opetettua joitakin käytöstapoja, niin sehän olis vaan plussaa. Toivossa on hyvä elää ;D

- Laura     

   

Suppilovahveropiirakka

Sienistä tulee itselle mieleen heti syksy. Sienien tuoksusta tulee mieleen lapsuuden ystävän kanssa vietetyt tunnit sienimetsässä Uudessakaupungissa. Me oltiin tuolloin hyviä sienestäjiä (myöskin marjastajia), oltiin aina metsässä keräämässä jos jotakin marjaa ja sientä. 

Hienoja muistoja nuo. Mun kohdalla valitettavasti metsissä samoilu ja sitä hyömyä sienestys ja marjastus lopahti Poriin muuttaessa. Täällä oli vieraat metsät, eikä tietoakaan hyvistä marja/ sieni paikoista, toisin oli Uudessakaupungissa. Ehkäp siihen myös vaikutti hyvän marjastus ja sienestys kaverin puuttuminen.

Nyt kuitenkin oli mahdollisuus palata noihin lapsuuden/nuoruuden muistoihin suppilovahveropiirakan kera. Saimme nimittäin työkaverilta pussillisen suppilovahveroita sekä hyväksi havaitun suppilovahveropiirakka - reseptin. Eli tuumasta toimeen ja piirakkaa väsäämään. Mä kuitenkin sovelsin hieman reseptiä ja silti piirakasta tuli ihan syötävän makuista. Ehkä jotakin pieniä muutoksia vielä siihen tekisin mutta näillä nyt mentiin tällä kertaa.   

Ohje:

Pohja

3dl vehnäjauhoja

125g voita

2rkl vettä

0,5 dl juustoraastetta

Täyte

Suppilovahveroita

Purjoa

Voita paistamiseen

Suolaa

Mustapippuria

2dl kermaa

2 kananmunaa

Juustoraastetta

1. Nypi vehnäjauhot pehmeän voin joukkoon, lisää pari ruokalusikallista vettä (kermaa oli alkuperäisessä repetissä) + juustoraaatetta (jättäisin ens kerralla ehkä juustoraasteen pohjasta kokonaan pois).  Laita taikina muutamaksi minuutiksi jähmettymään jääkaappiin, jonka jälkeen muotoile taikina piirakkavuokaan ja esipaista uunissa 200° n. 10 min. 

2. Puhdista sienet mullasta sun muusta metsän sammaleista ja ruohoista (anopin vinkki oli tähän hommaan pullasuti ja se oli pelastus!!) Paista sieniä pannulla voin kera (reseptissä oli kuivalla pannulla) ja lisää purho (reseptissä oli normisipuli) ja paista kunnes sienien neste on haihtunut ja purjot kuullottuneet. Mausta suolalla ja mustapippurilla (mä olisin saanu laittaa inan enemmän molempia mausteita mutta eipä ainakaan liian mausteista piirakkaa tullut ja suppiloiden oma maku pääsi hyvin esille) 

3. Kaada sieni-purjosekoitus esipaistetun piirakkataikinan päälle.

4. Vatkaa kerma ja munat hyvin sekaisin ja kaada piirakkavuokaan. 

5. Lopuksi laita kunnolla juustoraastetta koko komeuden päälle.

6. Paista 200° uunissa noin 15-20min. Nauti.

Täytyy myöntää tämän olleen mun ensimmäinen suppilovahveropiirakka, jonka väsäsin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja ensi kerralla uskoisin piirakan maistuvan vielä paremmalta!  Yks asia mikä aina mua ihmetyttää yhtä paljon, on se sienistä haihtuva vesi. Aluksi näyttää siltä, että sieniä on pannulla runsas määrä, vähän ehkä liikaakin, mutta hetken kuluttua sienet ovat kutistuneet ihan minimaalisen pieniksi. Se o jännää ja ihmeellistä se. 

Aivan mahtava tuoksu valtasi koko talon tätä piirakkaa tehdessä. Sen tuoksun vuoksi voisi vaikka joka päivä väsätä tällaisen. Se silti vaatisi sinne sienimetsään lähtemistä ja nyt ainakaan sienestämisestä ei tulisi yhtään mitään. Ehän mä jaksaisi siellä millään kyykkiä ;D jos sitten ensi vuonna. NOT. Tai ei sitä koskaan tiedä. 

- Laura