Erottamaton parivaljakko Manu & Tassu. Molemmat aivan täysin omia persooniaan mutta tulevat hyvin toimeen keskenään.
Chow chow Manu eli Pihlajalammen Mainio Manolito tuli meille kuusi vuotta sitten. Kyseiseen rotuun päädyimme pitkän pähkäilyn jälkeen. Asuimme tuolloin kerrostalossa, ja rotumääritelmässä luki, ettei chow chowt juurikaan hauku, joten rotu sopisi hyvin kerrostaloon. Ja eihän suloista pientä nallekarhua voinut vastustaa, kun kävimme pentua katsomassa Somerolla.
Manu on oman arvonsa tietävä chow chow. Se ei tee mitään, jossei sillä ole halua tehdä juuri kyseisellä hetkellä. Sillä ei siis ole mitään miellyttämisen halua. Lenkilläkin se saattaa jämähtää paikoillee, jos en mene HÄNEN haluamaansa suuntaan. Ja voi sitä haistelun määrää lenkillä, se voisi haistella yhtä paikkaa, vaikka vuoden verran. Muistan Manun kasvattajan aikoinaan kertoneen minulle, että hän oli nähnyt miehen chow chow kanssa lenkillä ja miehellä oli ollut retkituoli mukana, jossa hän istui ja chow chow sai haistella. Hahahaha.
Manu on aina siellä missä ihmisetkin. Tosin se on melkoisen huomaamaton. Ei liikoja pidä itsestään meteliä. Kun meille tulee vieraita, se käy hakemassa rapsutukset ja rauhoittuu makaamaan lähistölle. Jos ei se makaa, niin sitten se jumittaa seisoma-asennossa jonkin tovin. Monet ystävät ovatkin vitsailleet, että Manu on jumittaja. Noh, semmoinen se kyllä välillä on. Mutta niin kiltti. Rakastaa ihmisiä.
Manun kanssa ei kaikki ole mennyt niin kuin elokuvissa. Nimittäin sen turkki on jouduttu pariin kertaan ajelemaan kokonaan pois. Sille tuli jonkinmoinen ihottuma. Kävimme sen kanssa erilaisissa tutkimuksissa ja testeissä mutta mitään selvää syytä ei löydetty. Eläinlääkärin mukaan voisi olla hormonaalista. Chow chown turkki on hyvin tiheä ja tällä rodulla on helposti ihosairauksia. Turkki vaatii paljon hoitoa.
Manusta tuli kokonaan aivan toisennäköinen koira, kun sen turkki ajeltiin. Taisi itsekin ihmetellä ja minusta tuntui, että se tosiaan ymmärsi karvojen lähteneen. Se oli nimittäin melkoisen masentuneen oloinen. Jos koira voi masentunut olla. Se jumitti entistä enemmän ja tuijotti takapuoltaan. Oli surkeaa katseltavaa. Se viihtyi sylissä ja peiton alla, missä se ei ikinä ennen ole viihtynyt. Onneksi karva kasvoi aika pian takaisin.
Nyt Manu on voinut hyvin. Iho-ongelmia ei ole ollut (kop kop kop, koputtaa puuta). Se nauttii koiranelämää Tassun touhotusta katsellen. Se ei todellakaan voi ymmärtää, miten tuo iso musta karvakasa jaksaa juosta pallon perässä ja kohnottaa koko ajan. Manu ei semmoisia viitsi tehdä.
Berninpaimenkoira Tassu eli Bernermåla Snöboll tuli meille neljä vuotta sitten. Olen aina unelmoinut berninpaimenkoirasta, joten toista koiraa hankkiessamme päätös oli helppo; berni se piti olla! Sillä hetkellä bernin saaminen Suomesta oli mahdoton tehtävä. Meillä oli juuri tietty ajankohta mielessä ja kaikki bernipennut olivat varattuja. Yksi kasvattaja kehoitti meitä kysymään Ruotsista, jossa on ylitarjontaa bernin pennuista. Niimpä kysyimme ja löysimme sopivan kasvattajan Västerljungista.
Tassulla taas on miellyttämishalua vaikka muille jakaa. Se tekee, mitä vaan miellyttääkseen omistajaansa. Tyypillinen berninpaimenkoira. Paimenvietti sillä on välillä hieman rasittavankin hallitseva. Nimittäin, jos sen aikana lähtee juoksemaan sen laumasta pois, se tulee perässä haukkuen ja yrittää saada juoksijaa takaisin laumaansa. Ja muutenkin se rakastaa omaa ääntänsä välillä vähän liikaa.
Tassu on myös aina siellä missä ihmisetkin mutta se tosiaan pitää itsestään meteliä. Se haluaa tulla hyvinkin huomatuksi. Se kohnaa ja kohnaa ja välillä (lue useasti) se täytyy komentaa jäähylle. Se ei ymmärrä olevansa iso.
Tassu rakastaa uimista yli kaiken. Se voisi uida vaikka koko päivän. Mökillä ollessa se viihtyykin vedessä koko ajan. Löytää se kaikki likaiset jorpakotkin lenkeillä., yök. Jos ei vettä satu olemaan lähellä, se kierii kostessa nurmikossa/lumihangessa, jotta vain kastuisi. Sen olisi varmaan pitänyt syntyä kalaksi.
Keväällä 2014 Tassu sairastui lymfoomaan. Kävimme sen kanssa puolen vuoden kestävät sytostaattihoidot läpi ja nyt sen vointi on hyvä. Päivä kerrallaan tässä eletään ja toivotaan, ettei lymfooma uusiudu.
My love ones <3
- Laura
