Tämä vuosi on sisältänyt suuria muutoksia meidän elämässämme ja muutaman kuukauden päästä koittaa niistä suurin. Loppu vuodesta meidän perheen koko kasvaa yhdellä. Meille tulee vauva.
Kuvittelin aina oman raskauteni aivan erilaiseksi. Olisin hyvinvoiva, energiaa täynnä, söisin vain terveellisesti, jaksaisin käydä loppuun asti töissä ja suhtautuisin vatsan kasvamiseen positiivisesti.
Toisin kävi.
Musta tuntuu, etten ole koskaan elämässäni voinut näin huonosti. Valitettavasti. Alkuraskaudessa mulla oli aivan jäätävä pahoinvointi. Siis hyi olkoon, miten kamalaa se oli. Sitä kesti omasta mielestä aivan liian monta viikkoa. En pystynyt tuolloin tekemään oikein mitään. Tuntui, että olin täysin lamaantunut. Yks - kaks päivää oli ajoittain semmosia parempia. Ajattelin tuolloin päässeeni eroon pahoinvoinnista mut ei, sieltä se jostain kulman takaa aina palasi takaisin. Kaikki voimakkaat hajut vain lisäs mun pahoinvointia. Esim. auton lasinpesunestettä ei missään nimessä voinut käyttää, wc pytyn raikastin piti heittää heti alkujaan roskii ja miehen hajuvesi, yööööök!!!
Sitten se loppui kuin seinään yks kaunis aamu. Johonkin 14-16 vkon paikkeille se loppuminen ajoittui, en muista tarkkaan. Elämä oli taas hetken, mutta vain hetken, melkoisen normaalia.
Pahoinvoinnin loputtua tuli aika pian kuvioon jäätävä päänsärky. Sitä kesti oma aikansa. Buranaa otin särkyyn, vaikka monet sitä karttaa raskaana ollessa. Kuitenkin Buranan tuoteselosteessa lukee sen soveltuvan raskaana oleville ekalla ja tokalla kolmanneksella mutta EI viimeisellä kolmanneksella. Eli uskalsin ottaa ja siitä sain hetkellistä helpotusta.
Pääsäryn jälkeen tuli kuvioon unettomuus. Se vasta vallan mainio vaiva se. Ai, että sentään. Siis olin aivan kuollut. On aivan hirveää valvoa yöllä, kun toiset nukkuvat. Tuijottaa vaan kattoon tai ikkunaan, uni ei vaan millään tullut. Ja jos josain vaiheessa uni tuli, heräsin muutaman tunnin kuluttua enkä saanut enää unta. Lääkäri sanoi, että Melatoniinia olisi voinut käyttää, en kuitenkaan käyttänyt.
Kun vihdoin sain paremmin unta, tuli kuvioon supistukset sun muut kummalliset alavatsakivut. Supistuksia tuli päivittäin useasti (öisinkin) ja pienikin rasitus sai niitä aikaiseksi. Ne ei ollut kovinkaan kivuliaita mutta hyvin epämukavan tuntuisia. Semmoisia, että pysähdytti tämän mamman kyllä täysin. Yleensä niiden jälkeen jäi kamala painontunne alavatsalle ja olo oli hyvin tukala. Aivan kuin olisi niellyt suuren pallon. Ahdisti.
Tässä sitä sitten ollaan menty eteenpäin tällaisen raskauden kanssa. Raskaus ei ole sairaus, niin ne kaikki mulle sanoo. Ja eihän se olekaan mutta tämä raskaus on saanut mut kyllä niin rapakuntoon, etten välillä edes tunne itseäni. Sairauslomalla olen joutunut vähän väliä olemaan ja ravaamaan lääkärien ja terkkareiden vastaanotoilla. Tälläkin hetkellä olen sairauslomalla supistuksien takia.
Mun raskauden aikainen ruokavalio onkin sitten aivan jotain omaa luokkaansa. Siitä voisin kirjoittaa stoorin josain vaiheessa. Ei tosiaan ole mennyt sekään niinkuin olin alkujaan ajatellut.
Että tämmöstä tänne. Ehkä nämä kaikki raskausajan vaivat saavat minut odottamaan tulevaa synnytystä innolla. Jos saisin takaisin sen jälkeen taas oman itseni. Toivon sitä todella. Pääasia tässä kuitenkin on se, että vauvalla pitäisi olla kaikki hyvin.
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti