Nimittäin olen kutsunut noin kymmenen työkaveria viettämään iltaa meille. Ihanaa! Tulee varmasti aivan mahtava ilta. Työkaverini ovat aivan huipputyyppejä!!
Olen jo käynyt kaupassa ja kaupungillakin tuli käytyä, siitä lisää myöhemmin. Vielä pitäisi siivota koko talo ja tehdä pizzaa ja salaattia. Ja tietysti jossakin välissä laittautua itse kuntoon iltaa varten. Minulla on niin sellainen fiilis, että kuitenkin tässä käy niin, että kun ovikello soi, minulla on essu päällä, verkkarit jalassa ja tukka likainen. Toivottavasti näin ei käy.
Tosiaan kävin kaupungilla nopeasti aamulla pyörähtämässä. Mielessäni on jo pitkään ollut Gantin mustat tähtityynyt. Olen jotenkin ihan hullaantunut Gant Home tähtityynyihin, ehkä vähän liikaakin. Mutta tähdet silmissäni lähdin Casa Ratsulaan. Olin aivan varma, ettei liikkeessä ole kyseisiä tyynyjä, ainakaan mustia. Ja, jos olisi mustia, ne olisivat kuitenkin vääriä. Ette ikinä usko mutta yritän selittää; SIELLÄ OLI !! Hyllyssä ei ollut, kuin yksi tähtityyny mutta onneksi varastosta löytyi lisää. Huh, helpotus.
Nyt ruokailuhuone on täydellinen (ainakin hetken aikaa).
Olohuoneestamme löytyy myös Gantin tyynyjä ja Gantin torkkupeitto. On sekaisin isoa ja pientä tähtikuosia. Väriksi valitsimme harmaan.
Olohuoneen katseenvangitsija on Eero Aarnion tupla kupla xl. Se valaisee kivasti koko olohuoneen pimeällä. Niin yksinkertainen mutta tyylikäs.
Casa Ratsulasta ostin myös vessaan uudet mustat Gantin käsipyyhkeet. Meillä on ennestään samanlaiset mutta harmaat. Nyt jotenkin tuntui, että mustat olisivat kivat valkoista kaakelia vasten.
Harmaat Ganto Home käsipyyhkeet |
Ted Baker meikkilaukku |
Vessan aionat väripilkut. Benettonin mukit, joita käytämme hammasmukeina. |
Lisää kuvateksti |
Mutta nyt alan siivoamaan. Voi veljet, mikä urakka on edessä. Mutta lopussa kiitos seisoo. Hauskaa lauantaita kaikille.
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti