Kuin nuo kaksi olisi ollut tänään lähellä

Aamulenkillä tapahtui jotain niin uskomatonta. Olen vieläkin aivan häkeltynyt ja ihmeissäni,  myöskin  surullinen.  

Törmäsin lenkillä naiseen. Hän ulkoilutti chow chowta. Tietysti mun oli pakko pysähtyä hänen kanssaan vaihtamaan pari sanaa tuosta ihanasta koirarodusta. Kerroin meidän Manusta hänelle.  Hänen chow chown nimi oli myös Manu! Siis oikeasti,  Manu <3 mikä sattuma. 

Hänen Manunsa oli 11-vuotias. Hän kertoi, miten Manu oli päätynyt hänelle n 1,5v sitten. Manun oli tätä ennen omistanut lapseton pariskunta. Pariskunta oli naiselle tuttu. Manu oli jäänyt yksin isännän kanssa, kun tämän vaimo oli kuollut syöpään. 

Jonkin ajan kuluttua vaimonsa kuolemasta isäntä ja Manu oli vieraillut naisen luona. Isäntä oli yhtäkkiä saanut kohtauksen, aivoverenvuoto oli diagnoosina ollut. Manun isäntä ei koskaan toipunut ennalleen. Nainen kertoi ottaneensa Manun tuolloin itselleen. Mahdollisesti muuten koira olisi jouduttu lopettamaan.  

Nyt naisella oli todettu pari viikkoa sitten rintasyöpä.  Nainen kertoi, kuinka heti hänelle oli noussut kauhea huoli Manusta. Mitä Manulle käy,  jos hän ei sitä pystyisi hoitamaan?  Naisella ei ollut ketään ketä pystyisi häntä auttamaan,  jos tilanne sitä vaatii. Hän oli yksin Manun kanssa. Vielä ei ollut tietoa minkä asteinen syöpä on kyseessä tai mitkä hoidot aloitetaan,  joutuuko hän leikkaukseen? Kaikki oli aivan yhtä kysymysmerkkiä vielä hänelle. Silti kaikista suurin huoli oli Manu. 

Tässä kohtaa minä lupasin auttaa häntä. Jos hän ei hoitojen/leikkauksen takia pysty Manua hetkellisesti hoitamaan,  haen Manun meille.  Nainen oli tästä tiedosta hyvin helpottunut.  Nyt hänen ei tarvitse ressata,  miten koiranhoito järjestyisi.  Hän asuu melko lähellä meitä eli hän pystyisi tapaamaan Manua niin useasti kuin haluaisi. 

Siinä jutellesamme ilmestyi yksi korvakorva lisää meitä katsomaan. Berninpaimenkoira/ajokoiramix pentu. Pentu oli aivan Berninpaimenkoiran näköinen mutta ajokoiran korvat sillä oli. Pentu siis muistutti aivan Tassua pentuna. 

Siinä mä tippa linssissä katselin ympärilleni miten kaksi niin tutun näköistä koiraa oli mun lähellä pitkästä aikaa. Aivan kuin Tassu ja Manu olisi ollut siinä. Luonteetkin olivat aivan samanlaiset <3 

En olisi voinut saada parempaa ystävänpäivälahjaa. Olen onnellinen, että eksyin  lenkille juuri siihen suuntaan,  missä tapasin kyseisen naisen ja koirat. Reitti ei nimittäin ollut minulle laisinkaan se normireitti, mitä yleensä Dimmun kanssa kuljen. 

- Laura