Helmikuu ei alkanut ihan kaikista valoisimmalla tavalla, vaikka aurinko kauniisti taivaalla paistoikin ...
Manu oli tänään eläinlääkärissä verivirtsaisuuden takia. Oli muuten aika koomisen näköstä ottaa koirasta virtsanäyte. Juoksentelin Manun perässä kippa kädessä ja yritin metsästää näytettä. Ei ollut mitenkään helppo tehtävä. Lopputuloksena oli pieni tippa näytettä purkissa, onneksi se riitti. Oli aika voittajafiilis tuosta pienestäkin tipasta :D
Eläinlääkäri tutki näytteen, eikä virtsassa ollut tulehdusta mutta esinahan alueella oli. Hän otti röntgen kuvan Manun virtsarakosta poissulkiakseen kasvaimet. Kasvaimia ei onneksi löytynyt, huh, mikä helpotus se oli. Rakossa näkyi kaksi pientä tiiviimpää varjostumaa, joita eläinlääkäri epäili virtsakiviksi. Varmaa tämä ei ollut. Manu sai antibioottikuurin. Kuurin jälkeen otetaan kontrollivirtsanäyte, mahdollisesti myös uusi röntgenkuva.
Tähän asti kaikki oli ihan ok mutta röntgenkuvasta löytyi sivulöydöksenä Manun selän kulumat. Eläinlääkärin mukaan Manun selkä on todella huonossa kunnossa. Sillä on varmasti ollut kipuja mutta ei ole valittanut. On se joskus inahtanut, kun on hypännyt esim. autosta pois ja rappusia se ei mielellään ole kulkenut mutta emme ole ymmärtäneet näiden yhteyttä tähän. Olen ajatellut Manun pelkäävän rappusia. Nyt sen ei todellakaan enää tarvitse kävellä yhtäkään porrasta, eikä hypätä mihinkään. Sitä kannetaan ja nostetaan. Onneksi se painaa vain 19kg, joten mäkin jaksan sitä kantaa. Eläinlääkärin mukaan Manu voi jatkaa muuten normaalia elämää. Kipulääkkeitä se joutuu syömään koko loppuelämän.
Väkisinkin tuo uutinen sai mielen matalaksi. Mun oma pieni karvapallo ei olekaan niin terve, mitä luulin. Tällaista en osannut yhtään odottaa, tuli aivan puskista. Toivon, että kipulääkkeiden avulla Manu pystyy elämään hyvää koiranelämää vielä vuosia. Kun se päivä koittaa, jolloin kivut eivät ole enää lääkittävissä ja sen kulkeminen muuttuu vaivalloiseksi, tiedän mitä pitää tehdä. Mutta se aika onneksi ei ole vielä. Nyt nautitaan rapsutuksista ja hyvistä makupaloista. Antibiootti ja kipulääke ovat maksanmakuisia ja monet koirat suostuvat ottamaan ne paljaaltaan. Arvatkaapas vaan, miten tämän herran kanssa kävi - no ei ottanut. Tämä nirsoilija löysi ne maksanmakuiset pillerit leikkeleen joukosta ja sylki pois. Paras oli se, kun se esitti nielleensä antibiootin mutta hetken kuluttua kulki keittiöstä mun perässäni pois ja sylki tabletin mun eteeni. Eikun uusi yritys vaan ja silloin oli Laura 1, Manu 0. Ehkä tän alkukankeuden jälkeen tablettien ottaminen helpottuu (toivossa on hyvä elää)
- Laura
Manu oli tänään eläinlääkärissä verivirtsaisuuden takia. Oli muuten aika koomisen näköstä ottaa koirasta virtsanäyte. Juoksentelin Manun perässä kippa kädessä ja yritin metsästää näytettä. Ei ollut mitenkään helppo tehtävä. Lopputuloksena oli pieni tippa näytettä purkissa, onneksi se riitti. Oli aika voittajafiilis tuosta pienestäkin tipasta :D
Eläinlääkäri tutki näytteen, eikä virtsassa ollut tulehdusta mutta esinahan alueella oli. Hän otti röntgen kuvan Manun virtsarakosta poissulkiakseen kasvaimet. Kasvaimia ei onneksi löytynyt, huh, mikä helpotus se oli. Rakossa näkyi kaksi pientä tiiviimpää varjostumaa, joita eläinlääkäri epäili virtsakiviksi. Varmaa tämä ei ollut. Manu sai antibioottikuurin. Kuurin jälkeen otetaan kontrollivirtsanäyte, mahdollisesti myös uusi röntgenkuva.
Tähän asti kaikki oli ihan ok mutta röntgenkuvasta löytyi sivulöydöksenä Manun selän kulumat. Eläinlääkärin mukaan Manun selkä on todella huonossa kunnossa. Sillä on varmasti ollut kipuja mutta ei ole valittanut. On se joskus inahtanut, kun on hypännyt esim. autosta pois ja rappusia se ei mielellään ole kulkenut mutta emme ole ymmärtäneet näiden yhteyttä tähän. Olen ajatellut Manun pelkäävän rappusia. Nyt sen ei todellakaan enää tarvitse kävellä yhtäkään porrasta, eikä hypätä mihinkään. Sitä kannetaan ja nostetaan. Onneksi se painaa vain 19kg, joten mäkin jaksan sitä kantaa. Eläinlääkärin mukaan Manu voi jatkaa muuten normaalia elämää. Kipulääkkeitä se joutuu syömään koko loppuelämän.
Väkisinkin tuo uutinen sai mielen matalaksi. Mun oma pieni karvapallo ei olekaan niin terve, mitä luulin. Tällaista en osannut yhtään odottaa, tuli aivan puskista. Toivon, että kipulääkkeiden avulla Manu pystyy elämään hyvää koiranelämää vielä vuosia. Kun se päivä koittaa, jolloin kivut eivät ole enää lääkittävissä ja sen kulkeminen muuttuu vaivalloiseksi, tiedän mitä pitää tehdä. Mutta se aika onneksi ei ole vielä. Nyt nautitaan rapsutuksista ja hyvistä makupaloista. Antibiootti ja kipulääke ovat maksanmakuisia ja monet koirat suostuvat ottamaan ne paljaaltaan. Arvatkaapas vaan, miten tämän herran kanssa kävi - no ei ottanut. Tämä nirsoilija löysi ne maksanmakuiset pillerit leikkeleen joukosta ja sylki pois. Paras oli se, kun se esitti nielleensä antibiootin mutta hetken kuluttua kulki keittiöstä mun perässäni pois ja sylki tabletin mun eteeni. Eikun uusi yritys vaan ja silloin oli Laura 1, Manu 0. Ehkä tän alkukankeuden jälkeen tablettien ottaminen helpottuu (toivossa on hyvä elää)
- Laura
Tsemppihalaus sinne ja Manulle rapsutukset mummilta!
VastaaPoista