Vuoden viimeinen päivä. Huhhuh. Siinä se vuosi tosiaankin taas vierähti. Tähän vuoteen on mahtunut niin hyvää kuin huonoakin. Ei elämä tietenkään pelkkää ruusuilla tanssimista voi olla mutta tuntuu, että tämä vuosi oli melkoista ohdakkeilla tallaamista ja päivästä toiseen selviytymistä, ainakin alku vuosi.
Yksi rankimmista tämän vuoden tapahtumista oli rakkaan karvakorvan menettäminen. Tassu <3 kaipaan sitä kirputtajaa vieläkin aivan mielettömän paljon. En pysty kunnolla katsomaan Tassun kuvia, ainakaan semmosia, joissa se tuijottaa suoraan kameraan. Sen silmissä oli vaan sitä jotakin. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin pystyn, ilman kyyneliä.
Tässä vuodessa ehdottomasti parasta on se, että olen löytänyt rinnalleni elämänkumppanin, joka jaksaa katsella mua niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin. Ja tukea ja ymmärtää mua. Nää on näitä lässynlää juttuja mutta on tää hianoa. Onhan tämän vuoden aikana meillä ollut ylä- ja alamäkiä mutta niitä on aina, kaikilla. Tärkeintä on niistä alamäistä ylösnouseminen ja opiksi ottaminen. Ja se puhuminen, sehän se kaikista tärkeintä onkin. Kuuntelun lisäksi pitää osata myös puhua. Mun täytyy vielä vähän petrata tota puhumisasiaa (ja nyt ne, jotka tuntee mut ihmettelee tätä suuresti, koska mä, jos joku puhun ja puhun ja vielä kerran puhun x) mutta nyt tarkoitan erilaista puhumista)
Tämän vuoden aikana olen muuttunut. Tai oikeastaan muutaman vuoden aikana. Tuntuu, etten ole enää se sama Laura, mitä joskus olin. Uskon pitkään jatkuneen stressin olevan syy siihen, että tunnen näin. Tämän vuoden aikana olen ollut ennätysmäärän kipeänäkin. Tälläkin hetkellä olen. Mutta mulla on aikamoiset odotukset ensi vuotta ajatellen. Mä uskoisin pikku hiljaa saavani itseni takaisin stressin helpottuessa. Toivon pian käyvän niin. Kuulin radiosta Nikke Ankaran - Värifilmi biisin ja biisin kertsi kolahti. Niinko osu ja uppos. Se kuvastaa juuri sitä, miltä musta on tuntunut jo jonkin aikaa.
"Askel askeleelt, mä kiipeen takas maailman valon tuntumaan , takaisin sun luo
Kuvan kerrallaan, mä maalaan uusin värein uuden tarinan, kauniin maiseman ja mä tuun sun luo"
Ettei ny vaan menis pelkäksi synkistelyksi, mitä todellakaan en halua, niin kerronpa teille, mikä tänään kolahti postiluukusta. SUPER MARIO BROS 3 Nintendo peli !!!!!! siis en ehkä kestä. Mä tosiaan löysin sen pelin huuto netistä ja tottakai heti sen yritin sieltä tilata. No, eipä ollutkaan niin yksinkertaista se tilaaminen. Pelin myyjä vaati jotain nevahööd palautepisteitä, että saa tilattua pelin. Mä siinä hetken kirottuania mietin muita mahiksia, miten tuon pelin itselleni saisin. Enpä siis jäänyt tuleen makaamaan tai suostunut nielemään karvaista tappiota. Onnekseni löysin myyjän sähköpostiosoitteen ja laitoin mailia menemään. Sain pelin ostettua sitä kautta. Jippiajeij, olin onnellinen, hyvin onnellinen. Tää peli on timantti. Voi veljet, miten lapsuus tulee mieleen, kun tätä pelaa. Luigi ja Mario hyppii varmaan ens yönä mun unissanikin ;D
Uuden vuoden kunniaksi tuhosimme piparkakkutalot (siis mä söin kaikki karkit). Manukin sai vähän maistaa ja olis se saanut maistaa vielä vähän enemmänkin muttei kelvannut. Nostin piparitalon lattialle suoraan sen eteen mutta tämä herra nirsoilija ei tehnyt muuta kuin nuoli yhdestä kohtaa tomusokerit. Ihana. Eihän me tietenkään oltais sen annettu koko taloa syyä, jos olis alkanut järsimään mutta olisi nyt edes jonkinlaisen palan haukannut. Sen sijaan se teki hyvin manumaisen teon; pällisteli taloa hetken ja lähti nukkumaan.
Tänään mennään rennosti viettämään Uutta vuotta miehen vanhempien luokse. Manu tietysti tulee myös messiin. Se ei voi olla yksin, koska se pelkää aivan sika paljon rakettien pauketta. Se ei suostu edes pissalla käymään, kun pauke alkaa. Täytyy aina käyttää se ulkona juuri ennen, kuin väki alkaa raketteja ampumaan. Voi, kun kaikki ymmärtäisivät aloittaa rakettien paukuttelun vasta silloin kuuden aikoihin. Mutta aina löytyy niitä, jotka tätä sovittua aikaa ei noudata. Ja se on hyvin harmillista.
Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille <3
- Laura
Yksi rankimmista tämän vuoden tapahtumista oli rakkaan karvakorvan menettäminen. Tassu <3 kaipaan sitä kirputtajaa vieläkin aivan mielettömän paljon. En pysty kunnolla katsomaan Tassun kuvia, ainakaan semmosia, joissa se tuijottaa suoraan kameraan. Sen silmissä oli vaan sitä jotakin. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin pystyn, ilman kyyneliä.
Tässä vuodessa ehdottomasti parasta on se, että olen löytänyt rinnalleni elämänkumppanin, joka jaksaa katsella mua niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin. Ja tukea ja ymmärtää mua. Nää on näitä lässynlää juttuja mutta on tää hianoa. Onhan tämän vuoden aikana meillä ollut ylä- ja alamäkiä mutta niitä on aina, kaikilla. Tärkeintä on niistä alamäistä ylösnouseminen ja opiksi ottaminen. Ja se puhuminen, sehän se kaikista tärkeintä onkin. Kuuntelun lisäksi pitää osata myös puhua. Mun täytyy vielä vähän petrata tota puhumisasiaa (ja nyt ne, jotka tuntee mut ihmettelee tätä suuresti, koska mä, jos joku puhun ja puhun ja vielä kerran puhun x) mutta nyt tarkoitan erilaista puhumista)
Tämän vuoden aikana olen muuttunut. Tai oikeastaan muutaman vuoden aikana. Tuntuu, etten ole enää se sama Laura, mitä joskus olin. Uskon pitkään jatkuneen stressin olevan syy siihen, että tunnen näin. Tämän vuoden aikana olen ollut ennätysmäärän kipeänäkin. Tälläkin hetkellä olen. Mutta mulla on aikamoiset odotukset ensi vuotta ajatellen. Mä uskoisin pikku hiljaa saavani itseni takaisin stressin helpottuessa. Toivon pian käyvän niin. Kuulin radiosta Nikke Ankaran - Värifilmi biisin ja biisin kertsi kolahti. Niinko osu ja uppos. Se kuvastaa juuri sitä, miltä musta on tuntunut jo jonkin aikaa.
"Askel askeleelt, mä kiipeen takas maailman valon tuntumaan , takaisin sun luo
Kuvan kerrallaan, mä maalaan uusin värein uuden tarinan, kauniin maiseman ja mä tuun sun luo"
Ettei ny vaan menis pelkäksi synkistelyksi, mitä todellakaan en halua, niin kerronpa teille, mikä tänään kolahti postiluukusta. SUPER MARIO BROS 3 Nintendo peli !!!!!! siis en ehkä kestä. Mä tosiaan löysin sen pelin huuto netistä ja tottakai heti sen yritin sieltä tilata. No, eipä ollutkaan niin yksinkertaista se tilaaminen. Pelin myyjä vaati jotain nevahööd palautepisteitä, että saa tilattua pelin. Mä siinä hetken kirottuania mietin muita mahiksia, miten tuon pelin itselleni saisin. Enpä siis jäänyt tuleen makaamaan tai suostunut nielemään karvaista tappiota. Onnekseni löysin myyjän sähköpostiosoitteen ja laitoin mailia menemään. Sain pelin ostettua sitä kautta. Jippiajeij, olin onnellinen, hyvin onnellinen. Tää peli on timantti. Voi veljet, miten lapsuus tulee mieleen, kun tätä pelaa. Luigi ja Mario hyppii varmaan ens yönä mun unissanikin ;D
Uuden vuoden kunniaksi tuhosimme piparkakkutalot (siis mä söin kaikki karkit). Manukin sai vähän maistaa ja olis se saanut maistaa vielä vähän enemmänkin muttei kelvannut. Nostin piparitalon lattialle suoraan sen eteen mutta tämä herra nirsoilija ei tehnyt muuta kuin nuoli yhdestä kohtaa tomusokerit. Ihana. Eihän me tietenkään oltais sen annettu koko taloa syyä, jos olis alkanut järsimään mutta olisi nyt edes jonkinlaisen palan haukannut. Sen sijaan se teki hyvin manumaisen teon; pällisteli taloa hetken ja lähti nukkumaan.
Tänään mennään rennosti viettämään Uutta vuotta miehen vanhempien luokse. Manu tietysti tulee myös messiin. Se ei voi olla yksin, koska se pelkää aivan sika paljon rakettien pauketta. Se ei suostu edes pissalla käymään, kun pauke alkaa. Täytyy aina käyttää se ulkona juuri ennen, kuin väki alkaa raketteja ampumaan. Voi, kun kaikki ymmärtäisivät aloittaa rakettien paukuttelun vasta silloin kuuden aikoihin. Mutta aina löytyy niitä, jotka tätä sovittua aikaa ei noudata. Ja se on hyvin harmillista.
Oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille <3
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti